Hevosen täyttäessä 23v. kuluvana vuonna on korkea aika kirjata sen metkuilut laajan yleisön luettavaksi. Itseäni kyseinen hepo hämmästyttää lähes joka päivä, vaikka olen tuntenut sen jo reilusti yli 15 vuotta. Määritelmä "23v. suomenhevosruuna" kuulostaa lempeältä lerppahuuliselta papparaiselta, mutta Vilu on edelleen tulta ja tappuraa. Siinä sen viehätys juuri piileekin. Koskaan ei voi olla varma, millä päällä arvon herra on, onko ohi ajava auto aivan arkipäiväistä vai todellakin syy singota pakolaukkaan?
Eilen olin Vilun kanssa maastossa uudella, joustorunkoisella satulalla. Vilu säikähti pakkasessa halkeavan puun paukahdusta ja heitti käynnistä mahtavan pukin selkä pyöreänä. Joustava satula myötäili hienosti sen liikettä. Jatkoimme käynnissä, mutta huomasin että Vilulla oli hieman mietteliäs ilme. Se selvästi mietti, että voiko satula todella antaa niin hyvin periksi pukittaessa. Etenimme kymmenisen metriä, kun Vilu vinkaisi ja heitti uuden pukin käynnistä, sitten noin kolme askelta käyntiä ja vielä vinkaus ja kolmas pukki! Hevonen oli testannut satulan pukitusominaisuudet. Matka jatkui edelleen käynnissä eikä uusia pukkeja enää tullut. En voinut kun nauraa hassulle käytökselle!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti