Ponittelua paukkupakkasilla

Viime viikolla oli tosi kylmää. Maanantaina kävin vielä ratsastamassa, enkä edes palellut koska olin kerrospukeutunut Michelin-ukoksi. Sitten pakkanen iski tosissaan. Keskiviikkona oli niin kylmä, että A-K:n kanssa tallilla meistä kumpikaan ei tarkentunut nousemaan selkään. Niinpä otimme ponin narun päähän ja lähdimme iltakävelylle kylmyyttä uhmaten. Pakkasta oli -21,5 astetta, ja tottumatta se oli niin kylmää, että jouduimme vähän väliä vaihtamaan talutusvuoroja, kun riimunnarua pidelleet kädet alkoivat jäätyä. Poni oli pörröinen kuin mikä, ja tuntui pärjäävän varsin hyvin ilman loimeakin.

Maastossa kaikki meni tällä kertaa muuten ihan mallikelpoisesti, mutta kun olimme tulossa kotiinpäin ja olimme rautatien alikulussa, InterCity-juna vilahti ylitsemme. Täytyy sanoa että melko pienellä säikähdyksellä poni siitäkin selvisi, vaikka lumi pöllysi ja junan valot välkehtivät alikulun molemmin puolin. Emme kuulleet junan tuloa ollenkaan, koska se tuli niin lujaa ja juuri silloin kun olimme radan alla. Yleensä Vilu ei ollenkaan pelkää junia, siis jos se näkee ne. Ainoastaan valokaaria se pelkää, mutta ne muistuttavatkin salamointia. Moottorikelkkoja Vilu sensijaan pelkää tosissaan, tai ainakin melkein tosissaan. Moottorikelkat ovat sen mielestä sietämättömiä, ja pelkästään niiden jälkiä pitää tuijottaa ja niille kuuluu puhista.

Tänään pakkasta ei ole kuin -5 astetta, mutta loppuviikoksi on luvattu taas kylmempää. Minua ei itseasiassa haittaa vaikka onkin todella kylmä. Tykkään niin paljon talvesta. Sen huomasin viime viikkoisilla taluttelulenkeillä ponin kanssa, että sen turpakarvoissa roikkuvat jäähelmet täytyy sulattaa pois. Muuten se on jatkuvasti kihnuttamassa turpaansa minun tai toisen kanssakävelijän hihaan, kun roikkuvat jääkikkareet ärsyttävät sen herkkää turpaa. Sitten kun kädellä sulatin ja lämmitin jäähelmet pois, kävely sujui taas mallikkaasti ilman kihnailuja.